top of page

Asiakashaastattelu: Anni S.

Päivitetty: 5. marrask. 2023

Hei! Olen Anni 31v ja asustelen omakotitalossa Piikkiössä. Teen töitä lähihoitajana ja toimin kouluttajana koirakoulussa. Elämääni kuuluu melko uusi, ihana parisuhde, ja kaksi hollanninpaimenkoiraa Loki ja Riva sekä suomenhevonen Ässä.


Tuntuu, että en ole vain asiakas muiden joukossa, vaan olen minä.

Päädyin Fitverstaalle vahingon kautta. Elämä oli myllerryksessä ja takaraivossa oli kokoajan ajatus, että jotain tulisi omalle elämälle tehdä. Sattumalta nettiä selaillessa Fitverstaan PT-testaajamainos ilmestyi eteeni ja päätin samantien hakea mukaan, koska tässä olisi mahdollisesti vastaus takaraivon pohdintoihin. Mukaan pääsin ja alusta asti tuntui siltä, että olen tärkeä ja tilanteeni otetaan huomioon. Fitverstas tuntuu yrityksenä lämminhenkiseltä ja huomioonottavaiselta. Tuntuu, että en ole vain asiakas muiden joukossa, vaan olen minä.


Mukaan lähdin, koska elämä on kiireistä ja oma hyvinvointi sen vuoksi retuperällä. Toisaalta myös uskaltauduin lähteä mukaan, vaikka olen jo pidemmän aikaa vältellyt vastaavanlaista starttia, koska aina, kun jossain on juttua PT-treeneistä tai "uuden elämän"-aloittamisesta, niin siihen on liitetty painonpudotus. Lähes koko ikäni olen ollut hoikka ja korvissa soi muiden ihmisten kommentit siitä, kuinka "olet niin laiha", "ei sun tarvitse miettiä syömisiä" jne. ja toisaalta olen kuitenkin ihan "normaalipainoinen", jolta nyt puuttuu vain se lihasmassa, jota monella muulla ihmisellä taas on. Tuntuu, että liian usein tartutaan siihen painonpudotukseen ja me, jotka saisimme saada sitä painoa vähän jopa lisää, niin jäädään kaikkien laihdutuskuurien alle. Samalla tavoitteiden laittaminen tuntuu vaikealta, kun se ei olekaan se vaaka, jota tulee katsoa vaan asiat on enemmän kokemuksia ja ei mitattavia asioita.

Nyt kuitenkin uskaltauduin mukaan ja omat tavoitteeni liittyvät hyvään oloon, asteittain paranevaan ruokavalioon ja jos vielä onnistun lisäämään lihaskunto/kehon liikkuvuus harjoittelua mukaan, niin olen vahvasti voiton puolella. Tavoitteita on vaikea mitata konkreettisesti, mutta mittarina toimii oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Suurimmat haasteet liittyvät ruokaan. Olen koko ikäni ollut "vatsaongelmainen" eli vatsa on ollut tyytyväisimmillään, kun en ole syönyt ja jokainen syömiskerta on asettanut itseni siihen tilanteeseen, että tulee pohdittua "onko tämä hyvä idea?". Vahvat kipukohtaukset ovat välillä kaataneet kippuraan lattialle ja välillä taas on viikkoja, jolloin kaikki ruoka onkin ok. Tätä kautta suhde syömiseen on ollut aina vaikea, vaikka rakastan hyvää ruokaa. Nyt kuitenkin otin tavoitteeksi, että syön jokatapauksessa, vaikka välillä vähän pelottaakin. Kyseessä on myös omien päänsisäisten mörköjen karkoitus, eikä vain ruoka. Syömiseen liittyy paljon negatiivista, mutta myös positiivista ja yritänkin lähteä kääntämään syömistä enemmän positiivisemmalle puolelle myös henkisesti.


Ruokavalio on projektissa ehdoton ykköstavoite, koska sitä kautta jaksaminen paranee ja muiden tavoitteiden saavuttaminen tulee enemmän mahdolliseksi. Tällä hetkellä olen pisteessä, jossa väsymys vie monesti voiton ja samalla vie epäterveellisten valintojen eteen. Arjessa on pakko jaksaa kahden työn, tallin ja koiraharrastusten parissa, jonka vuoksi energia on saatava jostakin. Toivon, että jatkossa se olisi ruoka, ei energiajuoma.



Projektin aikana haluan saavuttaa parannuksia ruokavalioon ja päästä rakentamaan pois mörköä, joka liittyy ruokaa ja syömiseen. Voi olla, että aika on liian lyhyt, mutta toisaalta jo alkuvaiheessa olen huomannut paljon positiivisia muutoksia omassa suhteessani ruokaan ja syömiseen. Toivon projektin tuovan itselleni myös lisää jaksamista ja toimivan ponnahduslautana tuleviin suunnitelmiin ja tavoitteisiin. Lyhyen aikavälin tavoitteena on saada pohja paremmalle elämälle liikunnan ja ravinnon avulla. Pidemmällä aikavälillä toivon saavuttavani vielä sellaisen elämän, joka toisi mukanaan mahdollisuuden jakaa vinkkejä ja avaimia myös muille. Haaveissa onkin, jos jossakin vaiheessa olisi mahdollista tehdä työtä hyvinvoinnin parissa. Koen, että haluan elämässäni työskennellä niin, että saan työstäni itselleni myös jotakin positiivista, enkä halua tehdä työtä vain työn vuoksi. Mikä olisikaan parempi tapa tehdä töitä, kuin auttaa muita ja huomata, kuinka voi jakaa sen onnistumisen tunteen muiden kanssa.


Olen luonteeltani melko rauhallinen ja pitkäpinnainen, mutta toisaalta älähdän, kun siihen on tarvetta. Koen, että olen ihminen, joka haluaa kokoajan jotakin lisää ja unohtaa välillä pysähtyä tähän hetkeen ja todeta itselleen, että elämässä on jo paljon kaikkea ja aina ei tarvitse olla suorittamassa jotakin lisää. En osaa oikein pysähtyä vaan haluan oppia kokoajan lisää. Tämä johtaa siihen, että välillä asioiden vieminen loppuun asti on vaikeaa, varsinkin jos ne ovat pitkäkestoisia, eikä kokoajan tapahdu jotakin. Tässäkin projektissa olen saanut kokoajan opettaa itselleni, että kyseessä ei ole vain projekti, joka tehdään alta pois, vaan kyseessä on pitkän ajan muutos ja elämä. Tykkään tunteesta, kun asiat on hoidettu ja tykkään, kun saan tarttua haasteisiin, vastata niihin ja unohtaa ne sen jälkeen. Onneksi projektissa tämä luonteenpiirre on myös huomioitu eli liikunnan puolesta olen saanut selkeät ohjelmat, jotka saan suorittaa alusta loppuu ja todeta ne tehdyksi. Samalla jää puhtia keskittyä ruokavalioon, joka etenee pikkuhiljaa paremmaksi. Haasteista suurin on aika, joka loppuu kesken. Järjestelmällisyys voisi joskus olla avuksi, mutta tärkeintä olisi oppia sanomaan "EI", jota vielä harjoittelen kovasti... Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että syöminen on lähtenyt kehittymään, koska päättäväisyyden ansiosta olen saanut muutoksia aikaan. Samalla olen sallinut itselleni sen, että kaikkea ei tarvitse ehtiä ja lihaskuntotreenit ovat jääneet vähemmälle. Pitäydyn kuitenkin ykköstavoitteessa, ja loppu on plussaa ja tulee mukaan, kun jaksaminen paranee. Itselläni on myös ollut upea tuki mukana. Ihmiset ympärillä ovat tavalla tai toisella saaneet rakennettua minulle hyvää oloa ja uskallusta. Oma projekti on osaltaan lähtenyt myös muiden projektiksi, jolloin on ollut helppo itsekin mennä eteenpäin. Ruokavalio on lähtenyt muillakin parantumaan ja liikuntaa on tullut lisättyä arkeen, oma projektini on osaltaan aloittanut muillakin halun tavoitella parempaa elämää. PT:lle menee myös iso kiitos, koska pienillä vinkeillä ja muutoksilla olen päässyt isoin askelin eteenpäin ja tieto siitä, että taustalla on joku, tsemppaa eteenpäin.


En valinnut suoraan itse valmentajaa, mutta olen todella tyytyväinen valmentajaani. Minulle osui ihminen, joka on kiinnostunut suuresti ruuasta ja ymmärtää hyvin myös rajoitteita. Meillä on ollut alusta lähtien tavoitteiden suhteen yhtenäinen linja saan sopivasti kannustusta, mutta mitään ei tuputeta liikaa. Ruoka on suurin haaste ja olenkin saanut paljon vinkkejä pieniin muutoksiin, jotka ovat omassa arjessa kasvaneet todella isoiksi, positiivisiksi jutuiksi. Suosittelisin valmentajaani niin painonpudottajille kuin meille muille "ruokaongelmaisille", jotka haluavat päästä eteenpäin. Oililla on paljon vinkkejä, tavoitteisiin ei mennä laput silmillä pikatietä, vaan etsitään muutoksia, joiden kanssa voi elää jatkossakin. Asioista voi keskustella avoimesti ja pohtia yhdessä. Ihanan lämminhenkinen tapa mennä yhdessä eteenpäin.

Muutoksia ei tapahdu, jos ongelmiin ei tartu. Aikaa ei ole koskaan, jos ei vain päätä ryhtyä projektiin. Tärkeää onkin juuri se, että lähtee mukaan, vaikka aika ei tuntuisi juuri silloin sopivalta. Toisen ihmisen näkökulma omiin haasteisiin usein motivoi eteenpäin ja arki muuttuu mukavasti matkassa mukana. Minkä itse huomasin projektin aikana, niin paljon voi saavuttaa ilman, että kokoajan pitää lankoja tiukasti käsissä ja etenee kalenteri kädessä tekemisiä ja syömisiä listaten. Sopivan rento, mutta päättäväinen asenne on ainakin auttanut itseäni toteuttamaan projektia kaiken kiireen keskellä ja opettanut nauttimaan pienistäkin saavutuksista, jotka laajemmin tarkasteltuna ovatkin olleet isoja juttuja.


Meistä jokaisella on omat haasteemme, mitä tulee omaan elämään. Osalle se on paino, osalle epäterveelliset elämäntavat, osalle väsymys, osalle jokin muu. Nämä asiat usein toimii myös esteenä etsiessä keinoja muuttaa tilannetta. Itse toivon, että jokaisesta löytyy ajoittain se "päättäväinen minä", joka uskaltaa vain syöksyä uuteen ja uskaltaa kokeilla, josko tämä olisi se juttu, joka auttaisi rikkomaan ne oman elämän haasteet. Itselle tässä projektissa oli kyse juurikin omien haasteiden haastamisesta ja pyrkimyksestä heittää niitä romukoppaan, ei kaikkea kerralla, mutta pala palalta.


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page