Asiakashaastattelu: Henna P.
Olen Henna Pallonen ja asustelen Lapinlahdella Pohjois-Savossa. Olen 42-vuotias kahden lapsen äiti. Olen työskennellyt koko työikäni ravintola-alalla, mutta nyt olen kotona ja suunnittelen kovasti mitä teen "isona". Löysin Fitverstaan ihan puhtaasti somen kautta, ja jotenkin yrityksen pirteys ja freesiys puhutteli. Ensin ostin aiemmin joitakin ravinto- ja kuntosaliohjelmia ja sitten tuli eteen tämä Palvelutestaaja-haku johon hain ihan siltä istumalta sen enempää miettimättä. Ja se kyllä kannatti. Olen lapsuudessani ja nuoruudessani ollut todella liikkuvainen ja urheilullinen nuori, mutta sitten iski se kuuluisa 18-25 vuoden ikä, niin innostus liikuntaan lopahti. Sain ensimmäisen lapseni 28-vuotiaana, ja niitä raskauskiloja kannoin tänne saakka. Olen ollut ikuinen sohvaperuna, joka jostain syystä vaan ei ole itseään saanut ylös, ulos ja lenkille. Kilot ja huono yleiskunto, ja sitä kautta huono fiilis itsensä kanssa, hiipivät pikkuhiljaa. Asiaa ei auttanut yhtään sekään, että ruokavalioni ja syömiseni olivat ihan retuperällä. Saatoin pärjätä aamukahvilla ja pullalla iltapäivään ja sitten söin jonkun minkäliesämpylän tms. Ehkä kävin iltapäivällä kavereideni kanssa kahvilassa, ja paikkasin sillä ruokavajeeni. Yksi lämmin ateria on ollut pakko aina tehdä lapsille, mutta sitten iltapala on taas ollut, tai ollut olematta, jotain pizzaa, hampparia, tortillaa, leipää tai jotain siihen tyyliin muuta höttöä. Heräsin huonoon oloon nyt korona-aikana, kun yhtään mihinkään ei juuri pääse, niin halusin lähteä hakemaan itselleni hyvää oloa ja sitä kautta hyvää kuntoa liikunnan kautta, sekä oppimaan syömään oikein. Ja se syömisen opettelu ei muuten ole mikään helppo nakki...

Tämän projektin aikana tavoitteeni oli ensin opetella syömään tasaisesti hyvää ravitsevaa ruokaa ja löytää liikunnan ilo, sekä opetella juomaan vettä, kunnolla. Tosiaan tuo syömisen opettelu on minulle se suurin haaste, sen jälkeen lenkille lähtö. Kuntosalilla olen käynyt noin kolme kertaa viikossa, ja siitä olen alkanut tykkäämään, hitsi miten hyvä olo siitä tuleekaan. Ja nyt talvella olen tykännyt hiihtää. Hiihtoa, jota inhosin, kiitos kouluhiihdon. :D :D Haaveenani on vielä joskus jaksaa juosta, ja ehkäpä jopa puolikas maratoni. Projektin jälkeen jatkan elämäntapamuutostani ehdottomasti Fitverstaan apuja käyttäen.
Ensimmäisen kuukauden jälkeen olin heittämässä hanskoja tiskiin, kunnes viikottaisessa puhelussa valmentajani Oilin kanssa jutellessa aukeni muutama solmu, ja tajusin että esimerkiksi käyntiin lähtenyt aineenvaihdunta ja se että on nälkä, on jo iso voitto, vaikka muita muutoksia ei vielä hirveästi näy.
Luonteeltani olen peruspositiivinen ihminen, mutta "mulletännenytkaikkiheti" -luonne ei ole mikään paras yhdistelmä elämäntapamuutoksen kanssa, koska niitä muutoksia ei tosiaankaan tapahdu hetkessä. Ensimmäisen kuukauden jälkeen olin heittämässä hanskoja tiskiin, kunnes viikottaisessa puhelussa valmentajani Oilin kanssa jutellessa aukeni muutama solmu, ja tajusin että esimerkiksi käyntiin lähtenyt aineenvaihdunta ja se että on nälkä, on jo iso voitto, vaikka muita muutoksia ei vielä hirveästi näy. Toki kuntosalilla huomaa jo jaksavansa paremmin puuhastella, eli pitää vaan malttaa! Ei ne kilot ole hetkessä tulleet, niin ei ne hetkessä lähdekään, saati kun mukana on syömisen opettelu. Valitsin valmentajakseni Oili Erosen, jo ihan siitä syystä että Oili vaikutti ihan "tavalliselle" ihmiselle, ja pystyin samaistumaan hänen taustaansa, kuinka hän oli tehnyt myös elämäntapamuutoksen samoista lähtökohdista. Tuntuu, että ollaan samalla aaltopituudella ja Oilin kanssa on helppo puhua ihan kaikesta. Minusta on ihana kun syödään tavallista ruokaa ja liikutaan niitä liikuntamuotoja mistä itse tykkää, ei pakoteta tekemään, tai syömään, verenmaku suussa jotain mistä ei tykkää. Oilia suosittelen valmentajaksi kaikille muillekin sohvaperunoille, jotka haluavat lähteä tekemään elämäntapamuutosta rauhallisesti ja Oilia on todella helppo lähestyä. Ihana valmentaja <3 Neuvoni kaikille muille rapakuntoisille sohvaperunoille on se, että jos liikkuminen ja syöminen tuntuu vaikealta, tai ne on tosiaan ihan retuperällä, pyytäkää rohkeasti apua ja palkatkaa avuksi ihan personal trainer, tai ostakaa joku ravinto-ja liikuntapaketti, jota rupeatte noudattamaan. Vaikka ne voi tuntua kalliilta, ne on kuitenkin satsaus suhun itseesi ja sun tulevaisuuteen, koskaan ei oo liian myöhäistä aloittaa muutosta. Kotonakin jaksaa touhustella ihan eri tavalla ja lapset tykkää pirteästä äidistä. Pieniä välitavoitteita kun pistää matkalle, niin elämäntapamuutos onnistuu paljon paremmin, kuin että heti pistää tavoitteeksi pudottaa painoa 20 kg. Innostuin tästä touhusta niin paljon että ilmoittauduin myös Fitverstaan PT-koulutukseen, ja tavoitteena on valmistua personal traineriksi lokakuussa, ihan huippua!
Valmentaja Oili Eronen