Asiakashaastattelu: Katja Y.
Olen Katja, 27-vuotias valmennus- ja markkinointijohtaja Kirkkonummelta. Asun Kirkkonummella avopuolison, 1-vuotiaan lapsemme ja naapurin kissan kanssa. Päivätyön lisäksi työskentelen markkinointialan yrittäjänä ja yhdistysten luottamustehtävissä.
Näin tuttujeni postauksia Fitverstaasta ja satuin osumaan verkkosivuille juuri erään treeniohjelmakampanjan aikaan pari vuotta takaperin. Löysin itselleni verkkokaupasta monia sopivia treeniohjelmia, joita tuli testattua vuorotellen. Ohjelmat ovat minulla edelleen jossain tallessa, etenkin käsilläseisonnan treenaaminen kiinnostaa taas kovasti. Palvelutestaajaksi päädyin, kun liikuntasetelini olivat vanhenemassa ja pohdin, millaista ohjattua liikuntaa alkaisin harrastaa. Jälleen kerran kuin sattumalta uutiskirje palvelutestaajahausta kilahti sähköpostiini ja päätin hakea mukaan.
Treenasin aikaisemmin hyvin tavoitteellisesti bikini fitness -kisoihin. Rankan kisadieetin ja sen jälkeisen väsymyksen jälkeen jätin kisahaaveet. Työelämä vei mukanaan ja viimeistään lapsen saatuani treenimäärät vähenivät kovasti. Haluankin nyt palata takaisin säännölliseen ja kovaan treenaamiseen, mutta en oman jaksamiseni kustannuksella.

Haluan saavuttaa tasapainon työelämän, palautumisen ja vapaa-ajan välillä. Tällä hetkellä arki on aika kuormittavaa ja se näkyy sekä treenien määrässä, että laadussa. Minun on luovuttava monista turhista ja ylimääräisistä asioista. Samalla panostan enemmän hyvälaatuiseen uneen.
Elämäni suola ja sokeri on se, että innostun helposti uusista asioista ja lähden rohkeasti kohti uusia haasteita. Tämän projektin kanssa olen tarkoituksella lähtenyt liikkeelle pienin askelin, jotta säännöllisen treenirytmin saavuttamisesta ei tule liian kuormittavaa. Minusta tuntuu, että tämä treenijakso tulee olemaan menestys, sillä en minä, eikä valmentajani vaadi liikaa kerralla. Kun arkeen tekee pieniä muutoksia kerrallaan, niitä on helppo toteuttaa ja motivaatio ylittää muutoksista johtuvan stressin. Yksi isoa työstämistä vaativa asia on ollut niinkin yksinkertainen, kuin treenaaminen työpäivän aikana. Se on tuntunut minusta vaikealta, sillä työmoraalini ei anna myöten ''löysäillä'' työpäivän keskellä. Loppujen lopuksi lounastunnilla treenaaminen on tehostanut iltapäivän työaikaa merkittävästi.
Oili sopii valmentajaksi uraohjuksille ja perfektionisteille, jotka laittavat työt ja muiden edun oman hyvinvointinsa edelle.
Oililla on kokemusta vaativista esimiestehtävistä isosta konsernista, joten häneltä olen saanut hyvin näkökulmaa treenien ja ruokavalion lisäksi myös oman työn ohjaamiseen. Sovimme heti alusta asti, että liikkeelle lähdetään arjen ja treenien rytmittämisestä, emmekä tee muutoksia jo hyvin sujuvaan ruokailuun. Jatkuva painon ja ruokagrammojen punnitseminen on tässä vaiheessa vain ylimääräistä stressiä. Vaihtelemme treeniohjelmaa muutaman viikon välein, jotta mielenkiinto salitreeniin pysyy yllä. Vaadin paljon vaihtelua treeneihin, joten tämä malli on toiminut minulle hyvin. Oili sopii valmentajaksi uraohjuksille ja perfektionisteille, jotka laittavat työt ja muiden edun oman hyvinvointinsa edelle.
Jos arki alkaa tuntua liian kuormittavalta, on tehtävä kaksi asiaa: sanottava ei kaikelle, mikä ei ole pakollista ja opittava palautumaan. Hyvä valmentaja on korvaamaton apu silloin, kun ääni pään sisällä pakottaa istumaan illat työsähköpostien ääressä metsäretken sijaan.
Treenaamisessa vaikeinta minulle on lähtemisen vaikeus. Monesti keskittyminen on töissä tai arjen muissa haasteissa. Olen löytänyt ison avun siitä, että kalenteroin treenien alun minuutilleen kalenteriin. Kuuntelen usein podcasteja treenatessani, jotta saan mieleni irti kuormittavista asioista.
Valmentaja Oili Eronen